Baby, it's cold outside.
Hrrrrrr että alkaakin olla kylmä! Lunta ei vielä näy, mutta sieltä se on taas tulossa, aina yhtä ihana Suomen talvi. Ja täällähän talvesta ei todellakaan selviydy ilman kunnollisia talvivaatteita ja -kenkiä! Ikävä kyllä useat vaatefirmat ovat jostain syystä päättäneet, että käytännölliset, lämpimät talvikuteet eivät saa olla kauniita.Genius. Noh, viime vuosina talvimuodin tyylikkyyden suhteen on kyllä tapahtunut jonkinlaista edistystä. Kunnollisista talvivaatteista saa kuitenkin edelleen maksaa itsensä kipeäksi (varsinkin jos on liikkeellä opiskelijabudjetilla). Olen toisaalta sitä mieltä, että etenkin Suomen sääolosuhteissa kannattaa oikeasti panostaa rahallisesti kolmeen talvivaatteeseen: pipoon, kenkiin ja takkiin.
Tämä hyvä peruspipo löytyi Stockmannilta, ja kyllähän siitä kolmisen kymppiä joutui pulittamaan. Täytyy kuitenkin ottaa huomioon se, että monissa kaupoissa myydään lähes läpinäkyvän ohutta neulosta olevia päähineitä samaan hintaan. Tämä myssy on oikeasti lämmin - jopa ihan liian lämmin pidettäväksi tämänhetkisillä ilmoilla. Korvani kiittävät minua sitten, kun lämpömittari näyttää -25!
Nämä Riekerin kengät puolestaan ostin Aleksi 13:sta. Ne eivät ehkä ole maailman kauneimmat ja siroimmat, mutta kuitenkin ihan hauskannäköiset, ja erittäin käytännölliset talvella. Pohjissa on sen luokan kuvionti, että ei ihan helposti pääse liukastumaan, ja lampaanvillavuori lämmittää tehokkaasti. Hintaa kengillä oli about 70 €, mikä on huomattavasti enemmän kuin yleensä kengistä suostun maksamaan. Olen kuitenkin liukastellut varpaat jäässä epäkäytännöllisissä korkkareissa jo sen verran monta vuotta, että päätin olla kerrankin järkevä, ja investoida hyviin kenkiin, joilla pärjään pahimpien talvikuukausien yli. Talvikengät muuten kannattaa aina ostaa yhtä kokoa suurempana kuin kesäkengät, mikäli mahdollista. Mahtuu sitten vaikka parit villasukat sinne alle!
Takkeja minulla on tänä vuonna kaksi. Tämän Your Facen violetin (tosin näyttää kuvassa ihan mustalta) villakangastakin ostin viime talvena, ja olen kyllä ollut tosi tyytyväinen siihen. Se on lämmin, mutta silti tyylikäs. Ainoana miinuksena voisin mainita sen, että nappeja olen joutunut ompelemaan itse paremmin paikoilleen. Kaulahuivin ja baskerin (molemmat Seppälästä) ostin myös viime talvena, ja kengät ostin käytettynä kaverilta kympillä.
Tämän lyhyen toppiksen löysin H&M:ltä pari viikkoa sitten. Olin kaivannut lyhyempää ja ehkä vähän liikunnallisempaa takkia, jossa olisi huppu. Tämä yksilö täytti kaikki edellä mainitut vaatimukset, ja oli kaiken lisäksi nätti ja edullinen (40€). Halpa talvitakki ei kuitenkaan yleensä ole paras vaihtoehto - tämä tuskin tulee kestämään puoliakaan siitä ajasta, jonka edellä mainittu Your Facen takki kestää. Mutta toisaalta, onpahan sitten hyvä syy mennä taas shoppailemaan, kun kaikki vaatteet eivät kestä ikuisesti! ;D
Nyt taidan vetäytyä tuonne sohvalle viltin alle hörppimään glögiä, kiitollisena siitä, ettei tarvitse olla ulkona kylmässä. Minkälaisia fiiliksiä teillä muuten on alkavasta talvesta? Masentaako pimeys ja kerrospukeutuminen? Odotatteko innolla lunta, vai kaipaatteko jo kesämekkokelejä?

Sun blogi saa kyllä aina hymyn huulille! Olen itse törmännyt samaan asiaan: hyvät talvikengät, -takki sekä pipo on fiksu sijoitus! Uskoakseni sitä kutsutaan aikuistumiseksi.... :) Munkin täytyisi löytää lyhyt toppatakki, Villen koira tuhosi edellisen viime talvena. (Joo joo, tässä vaiheessa sanot, että ei kannata hommata koiraa). Ja todellakin odotan lunta! En kestä, jos on musta joulu! Sitäpaitsi, kerrospukeutuminen on ihan hauskaa :)
ReplyDelete-Jossu-
Mä tykkään sopivasta talvesta (eli kaikki -10 asteeseen käy), en oota kesää yhtään innolla, koska mulla aina niin hiton kuuma..:D
ReplyDeleteMulla taas on aina kylmä. :D Joten sikäli en oo kauhean innoissani talvesta...kerrospukeutuminenkin ärsyttää välillä, jos on menossa vaikka jonneki bileisiin ja pikkumustan päälle täytyy vetää kymmenen villatakkia ja toppatakki. Toisaalta talvisin saa käyttää enemmän luovuutta pukeutumisen suhteen kuin kesällä. Mutta lunta odotan kyllä minäkin, on aika hiton masentavaa tämä harmaus ja synkkyys!
ReplyDelete