Synttärityttö
Juhlistin viime viikolla syntymäpäivääni, ja sitä varten piti tietenkin saada uusi asu. Ei muuta kuin alennusmyynteihin! Täytyy sanoa, että onnistuinpa taas kokoamaan aika hienon asun todella vähällä rahalla. Esimerkiksi synttärimekko löytyi Ginatricot:n alesta vaivaisella viidellä eurolla!
Olin aluksi huolissani siitä, että tuo mekko olisi vähän liian vartalonmyötäinen... mutta hyvältähän se loppujen lopuksi näytti, ja musta väri onneksi pelastaa aika monelta jenkkakahvakatastrofilta, heh. Mekon kaveriksi valitsin Kappalhin kaulakorun (3 €, alennuksessa) ja Seppälän korvakorut (en muista tarkkaa hintaa, mutta parin euron luokkaa, nämäkin alennuksessa). Sukkahousut ovat myös Seppälästä (9,95 €, mutta "ota 3, maksa 2" -tarjouksessa). En erityisemmin rakasta sääriäni (enkä varsinkaan reisiäni), joten yleensä kuviolliset tai muulla tavoin huomiota herättävät sukkahousut jäävät kaupan hyllylle. Tällä kertaa päätin kuitenkin synttäreiden kunniaksi kokeilla jotain uutta, ja tosi monet kyllä kyselivät, että mistä olen löytänyt niin kivat sukkikset. (Olivat myös yllättävän kestävät; liukastuin nimittäin komeasti keskellä Tampereen keskustaa, eikä sukkiksiin tullut pienintäkään reikää!) JC:n rannekoru ja LYDC Londonin laukku olivatkin jo vähän vanhempia tuttavuuksia, eli yhteensä tuhlasin synttäriasuun noin 10 euroa. Kampauskin oli synttärilahja!
Oli kyllä tosi mukavat synttärit; ei edes vanheneminen harmittanut, kun oli niin hauskaa!
Oletteko muuten tehneet hyviä löytöjä alennusmyynneissä? Itselläni on vielä pari juttua varastossa... löysin tosin vaatekaappia siivotessani sen verran monta käyttämätöntä riepua, että yritän nyt pitää vähän ostolakkoa. Saas nähdä... ;)

Comments
Post a Comment
Your comments are appreciated! <3