Huono vartalopäivä

Heippa!

Aiemmin lupaamani kosmetiikkapäivitys on tulossa myöhemmin tänään, mutta jostain syytä minulla oli nyt pakottava tarve tulla blogiin avautumaan ihan muusta aiheesta.

Viime vuoden keväällä kirjoitin siitä, kuinka olen varsinkin nuorempana kärsinyt huonosta itsetunnosta, mutta miten käsitykseni omasta ulkonäöstäni on kuitenkin muuttunut positiivisempaan suuntaan vuosien varrella.
Tuohon aikaan minulla oli varsin hyvä fiilis vartaloni ja pärstäni suhteen, ja kyllä niitä hyviä päiviä on nykyäänkin yleensä enemmän kuin huonoja. Esimerkiksi tänään on kuitenkin ollut sellainen huonompi päivä.

En ole ikinä ollut hoikka, enkä erityisen urheilullinen. Nuorempana minua on kiusattu siitä, että olen ollut liian lihava ja liian pitkä. Erityisesti yläasteella kärsin tästä kiusaamisesta paljon, ruuasta tuli ongelma ja jälkikäteen ajateltuna syömishäiriöön sairastuminen oli tuolloin hyvin lähellä. Kaikki tämä tuntuu aivan älyttömältä nykyään, koska kun katson kuvia 16-vuotiaasta itsestäni, niistä katsoo terveen kokoinen ja näköinen, kaunis nuori nainen.

Yliopistossa aloin pikkuhiljaa tajuta, että vaikka en ole pieni, voin silti olla nätti - ehkä jopa seksikäs. Aloin löytää oman tyylini pukeutumisessa, ja itsevarmuuteni kasvoi. En usko, että "epävarma" ja "tyytymätön itseensä" ovat termejä, joita moni yliopistokavereistani minuun yhdistää.

Olen lihonut yli kymmenen kiloa sen jälkeen, kun täytin 20 vuotta (tällä hetkellä olen 25). Niin on varmasti moni muukin - ei kukaan pysy ikuisesti teinivuosien mitoissa. Painoni, kuten myös itsetuntoni, on jojoillut edes takaisin. Pääosin olen ollut tyytyväinen, mutta pikkuhiljaa huonontunut kunto ja ylimääräiset kilot ovat alkaneet häiritä. Olen alkanut lisätä liikuntaa, ja oppinut nauttimaan siitä. Suklaasta en luovu koskaan, mutta syömisiänikin yritän tarkkailla nykyään hieman enemmän.

Olen tyytyväinen siinä, mihin suuntaan olen menossa. Tiedän, etten ole sairaalloisen ylipainoinen sirkusfriikki. Olen ihan nätti. Mutta miksi sitten tulee näitä päiviä? Tänään peilikuva suututtaa ja itkettää, eikä mikään vaate näytä eikä tunnu kivalta. Tunnen itseni rumaksi ja hyvin, hyvin lihavaksi.

Tiedän kuitenkin, että huomenna oloni on parempi. En ole enää se 15-vuotias, joka vihaa itseään ja pelkää mennä kouluun. Olen aikuinen nainen, jolla on hyvä parisuhde, ihania ystäviä, ja joka valmistuu kohta maisteriksi. Nuorempana en olisi voinut kuvitella, että olisin joskus vielä näin onnellinen.

Mitä sitten, jos olen lihonut? Läskiä se vain on. Sen saa tarvittaessa pois liikkumalla enemmän ja syömällä paremmin. Simple as that.

Älkää ymmärtäkö väärin - tästä ei ole tulossa laihdutusblogia. Pidän siitä, että olen kurvikas, enkä luultavasti koskaan tule olemaan todella hoikka. (Lisäksi olen niin pitkä ja harteikas, että olisin hoikkanakin aikalailla "plussakokoinen"). Tästä ei ole myöskään tulossa angstaavaa tilitysblogia - halusin vain jostain syystä jakaa nämä fiilikset.

En ole 100% tyytyväinen vartalooni, niin kuin ei ole kukaan muukaan. Lähden siitä huolimatta nyt viettämään ravintolailtaa rakkaan ystäväni syntymäpäivän kunniaksi, ja aion nauttia hyvästä ruuasta.

Ei tätä yhtä ainoaa elämää kannata pilata miettimällä sitä, kun kolme vuotta sitten oltiin laihempia/nuorempia/kiinteämpiä. Syödään suklaata. Käydään lenkillä. Ja nauretaan komplekseillemme.

Huomenna on taas hyvä päivä. :)