Jewellery Challenge: October

Niin siinä kävi, että sain viimeisetkin korut käytettyä lokakuun aikana! Heinäkuussa alkanut haaste on siis päättynyt. Käytin neljässä kuukaudessa kaikki koruni ja ostin tuona aikana vain yhden uuden kaulakorun (ja senkin ihan haasteen loppumetreillä, kun olin jo käyttänyt kaikki vanhat kaulakoruni kertaalleen). Muutama rikkinäinen koru päätyi roskikseen, ja kuvista jäivät puuttumaan ns. hienommat, kultasepänliikkeistä ostetut korut (mutta käytin niitäkin kaikkia kerran haasteen aikana). Niitä lukuun ottamatta neljässä korupostauksessa (linkit postauksen lopussa) näkyvät aivan kaikki omistamani korut.

Suosittelen tällaista haastetta ehdottomasti kaikille kaltaisilleni koruhamstereille! Oli hauska keksiä uusia yhdistelmiä vanhoista koruista ja tehdä todellisia löytöjä omasta korulippaasta. Ja arvatkaa mitä? Haasteen päätyttyä ei tehnyt yhtään mieli rynnätä korushoppailemaan. Minulla on nyt paljon koruja, joita en ole käyttänyt kertaakaan heinä-elokuun jälkeen ja jotka tuntuvat nyt vuorostaan ihan uusilta. Joten ehkä opin vähän järkevämmäksi shoppailijaksi tämän haasteen myötä!

Alla vielä kuvat kaikista lokakuussa käytetyistä koruista.

In English: October turned out to be the final month of my jewellery challenge. Since the beginning of July, I have worn every single piece of jewellery I own (although I did not include the more expensive pieces in the photos). 

This was a really fun challenge, I recommend it to anyone who has a lot of jewellery. And guess what? After four months, I don't even feel the need to buy anything new - I have a lot of pieces that I haven't worn since July or August, so I'm just excited to use those again!

Here are pictures of all the jewellery I wore in October, as well as links to previous challenge posts.











Aiemmat postaukset / Previous posts:




Comments

  1. Onpa hauska haaste. En tiedä, että pystyisiköhän sitä itse samaan :)

    ReplyDelete

Post a Comment

Your comments are appreciated! <3