My first Junarose dress
(English below)
Vaikka monet bloggaajat ovat jo kauan hehkuttaneet Junarosea, itse en ole kyseisestä merkistä kauheasti innostunut. Hinnat tuntuivat hieman turhan korkeilta ja luulin, ettei tätä plussamallistoa edes myydä juuri missään pääkaupunkiseudun ulkopuolella. Ideaparkin Vero Modassa näin joskus muutamat perustopit ja farkut, mutta sielläkin Junarosen myynti käsittääkseni lopetettiin. Törmäsin kuitenkin taannoin merkin vaatteisiin ihan sattumalta Stockmannilla, ja siellähän olikin myynnissä aika paljon kaikkea kivaa! Ja mikä parasta, reiluin alennuksin. Nyt meikäläisenkin vaatekaapissa on siis muutama Junarosen vaate - tässä niistä ensimmäinen.
Tämä on mielestäni tosi kiva arkimekko. Helman pituus soveltuu hyvin töihin ja materiaali on pehmeää, mutta kuitenkin mukavan jämäkkää; laadukkaan tuntuista. Lyhyistä hihoista huolimatta mekko on oikeastaan aika lämmin.
Pidän erityisesti mustista yksityiskohdista olkapäissä ja selässä. Ilman niitä harmaa mekko olisi oikeastaan vähän tylsä.
Omistatteko te Junarosen vaatteita? Ja tietääkö joku, saako niitä Tampereen seudulta muualtakin, kuin Stockalta? Tämä nyt sattui olemaan alennuksessa, mutta normaalisti Stockan hintataso nyt on mitä on. ;)
EDIT: Kuulin luotettavasta lähteestä, että Junarosen vaatteita saa taas Ideaparkin Vero Modasta. Valikoimaakin on kuulemma laajennettu, jee!
In English: During the past couple of years, I have read about Junarose in several blogs. To be honest, I have not been all that excited about the brand myself. I thought it was a bit expensive and I didn't even know if I could buy it anywhere outside of Helsinki (except online of course).
However, I happened to find a couple of pieces on sale at my local Stockmann, and I'm starting to get what all the fuss is about! I really like this dress; it's appropriate for work and the material is nice and soft (but not flimsy).
What are your thoughts on Junarose?

Mekko/dress - Junarose (Stockmann)
Kaulakoru/necklace - Seppälä
Sukkahousut/tights - KappAhl
Kengät/shoes - Din Sko

Todella ihana mekko! Näytät upealta! Haluan samanlaisen:)
ReplyDeleteVoi kiitos! Ei muuta kun shoppailemaan sitten. ;)
DeleteReally like this dress and love the back x
ReplyDeleteThanks Kitty, I love it as well! x
DeleteKaunis mekko. Osa Junarosen vaatteista on ehkä yläkanttiin hinnoiteltu, verkossa heillä on monesti todella hyviä aleja. Itse olen täysin rakastunut farkkuihin, joka sentin väärti kyllä, pysyvät muodossa ja pukevat kauniisti ja ennen kaikkea saman näköiset pesu toisensa jälkeen.
ReplyDeleteKiitos vinkistä! Farkkujen ja tällaisten mekkojen, takkien ym. kohdalla korkeamman hinnan kyllä ymmärtää, koska vaatteet vaikuttavat laadukkailta. Nelisenkymppiä suhteellisen pelkistetyistä yläosista menee kuitenkin vähän minun budjettini ulkopuolelle, vaikka monen muun mielestä sekään ei toki ole iso raha. :) Onneksi alennuksia löytyy aina!
DeleteIhana mekko! ♡ En ole Lahdessa nähnyt Junarosea myynnissä :(
ReplyDeleteKiitos! Sitä tuntuu olevan aika harvassa paikassa pk-seudun ulkopuolella. :( Onneksi on netti, Asoksella ainakin on välillä Junarosen vaatteita alennuksessa.
Delete