Ystävyydestä

(In Finland, Valentine's Day is called ystävänpäivä, which means "friendship day". Because of this, I'm going to write a few words about friendship in Finnish. Back to English in the next post!)

Luin viime vuonna muutamia erittäin hyviä blogitekstejä ystävyydestä (mm. Pupulandian Jenni taisi kirjoittaa aiheesta). Koska ystävänpäivä lähestyy taas, ajattelin itsekin kirjoittaa muutaman sanan.

Minä riitelin eilen ystäväni kanssa. Tai no, en oikeastaan riidellyt. Puhuin ajattelemattomasti ja ystäväni pahoitti mielensä. Sellaista tapahtuu joskus, kun ihmiset ovat eri elämäntilanteissa eivätkä muista, että asioita olisi välillä hyvä katsoa myös sen toisen osapuolen näkökulmasta. Pyysin anteeksi ja asia sovittiin, mutta jäin silti murehtimaan tapahtunutta. (Vaikka ystäväni, joka vuosien ystävyyden jälkeen tuntee minut pelottavan hyvin, nimenomaan käski olla murehtimatta.)

Tunsin itseni huonoksi ystäväksi.

Tapahtunut sai minut pohdiskelemaan ystävyyttä yleisemmällä tasolla. Aina kun ystävän kanssa tulee riitaa, stressaan ja murehdin sitä paljon enemmän kuin puolison tai vanhempien kanssa riitelyä. Se on ihan luonnollista; ystävän kanssa riitely voi pahimmassa tapauksessa johtaa siihen, että ystävyys katkeaa. Perheenjäsenten tai puolison kanssa riidan pitäisi olla aika katastrofaalinen, että se johtaisi välirikkoon, mutta ystävän menettäminen erimielisyyksien seurauksena on ihan mahdollista.

Viime vuonna yksi ystävyyssuhteeni päättyi, enkä ole oikein vieläkään toipunut siitä. Kaikkien ystävyyssuhteiden ei ole toki tarkoituskaan kestää ikuisesti, ja joskus eri elämäntilanteissa olevat ihmiset vain kasvavat erilleen. Ehkä kyseinen päättynyt ystävyyssuhde oli vain tullut tiensä päähän, mutta kaipaan silti ystävääni.

En kuitenkaan tarkoita, että ystävien kanssa ei saisi riidellä tai olla eri mieltä. Niin pitääkin tehdä! Kaikki me olemme joskus ärsyttäviä ja kenellä tahansa menee hermot toisen kanssa, jos viettää liikaa aikaa yhdessä. Se on normaalia, eikä sitä kannata murehtia (vaikka minä välillä murehdinkin). Useimmat ystävyyssuhteet - sellaiset, jotka eivät ole jo valmiiksi hauraissa kantimissa - kestävät kyllä pienet töyssyt ja mutkat.

Ystävysten ei tarvitse myöskään olla samanlaisia. Yläaste- ja lukioaikojen parhaalla ystävälläni on täysin erilainen tyyli, ammatti ja harrastukset kuin minulla, ja vaikka asumme eri paikkakunnilla ja näemme harvoin, olemme ihan yhtä läheisiä myös nykyään, 14 vuotta ensitapaamisemme jälkeen.

Minulla ei ollut lapsena ystäviä, minkä vuoksi arvostan todella paljon sitä, että nykyinen ystäväpiirini on niin ihana. Olen kiitollinen siitä, että elämässäni on paljon upeita, erilaisia ja kukin omalla tavallaan minulle todella läheisiä ihmisiä. Kaikkia en näe usein, mutta sillon harvoin kun näemme, meillä on sitäkin hauskempaa. Toisten kanssa avaudutaan, toisten kanssa shoppaillaan ja toisten kanssa voi vaikka vain olla hiljaa ja hengata.

Ei varmaankaan ole olemassa mitään vedenpitävää kaavaa kestävälle ystävyydelle, koska ihmiset ja ystävyyssuhteet ovat niin kovin erilaisia. Hyvä lähtökohta on kuitenkin varmaan se, että on ystävän kanssa oma itsensä, mutta kunnioittaa myös toista ja hänen arvojaan ja persoonallisuuttaan (kaikkine omituisuuksineen). Toinen tärkeä asia, joka täydellisyyttä tavoittelevassa nykymaailmassa kenties joskus unohtuu, on armollisuus. Sitä tulisi osoittaa sekä itseä että ystävää kohtaan. Kukaan meistä ei ole täydellinen. Onneksi, koska olisihan se aika tylsää.

Ystävänpäivään on vielä kymmenen päivää aikaa, mutta toimikoon tämä ystävänpäivätervehdyksenäni kaikille ystävilleni lähellä ja kaukana:

KIITOS. <3